Ibiza 2008

La isla blanca, episode 2
Allekirjoittaneen (Ibiza-)neitsyys meni viime vuonna juhannuksen jälkeen tehdyllä matkalla . Sen jälkeen oli kohtuullisen selvää, että takaisin on päästävä uudestaan heti seuraavan kesäloman koittaessa. Pienimuotoisia matkavalmisteluja ja visiointia tuli tehtyä malttamattomana jo vuoden alussa, vaikka matkan ajankohta oli jälleen kaavailtu vasta keskikesän tienoille. Loppujen lopuksi kaikenlaiset suunnitelmat menivät myöhemmin täysin uusiksi, mutta olihan se kivaa vähän haaveilla ja lentää ajatuksissaan auringon alle kotimaan paskan talven keskellä.
Muutamaa viikkoa ennen matkalle lähtöä olivat suunnitelvat vihdoinkin kutakuinkin selvät. Matkaseurue oli ennakkosuunnitelmista poiketen kutistunut kahteen house-musiikin hyvään ystävään. Meikäläisen lisäksi nokan kohti etelää suuntasi tampereen legendaarinen dj Aki (nimi muutettu). Lähtöpäiväksi oli päätetty juhannuksen jälkeinen sunnuntai ja saarella vietettäväksi ajaksi kymmenen päivää. Majoituksesta vastasi halpa hostelli ja matkat hoidettiin välietappien kautta jottei ihan koko tili hupenisi epäoleellisuuksiin. Ihan äärimmäisellä kitupiikkilinjalla ei kuitenkaan menty, jotta matkustusaikataulut saatiin sopiviksi ja jotta hostellia ei tarvinut valita mistä tahansa peräpoukamasta.
Juhannus tuli vietettyä rauhallisesti ja voimia kerätessä. Tiedossa oli kuitenkin paljon valvomista eikä puolikuntoisena krapulakoomassa matkailu tuntunut missään vaiheessa houkuttelevalta.

Sinne
Sunnuntaina 22. kesäkuuta suunnattiin illansuussa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle kevyehkön matkavarustuksen kanssa. Mahdolliselle matkalta kertyvälle roinalle oli siis jätetty reippaasti tilaa (näin jälkiviisaana sanottuna ei mitenkään liikaa, sillä paluumatkalla laukku olikin yllättävän täynnä). Kevyttä laukkua on myös mukavampi kiskoa perässä, ja paluumatkaa ajatellen pesulan kautta kierrätetty pieni vaatevarasto on huomattavasti mukavempi vaihtoehto kuin kasa hiellä marinoitua likapyykkiä.
Lento Englantiin Stanstedin kentälle lähti kellon lyödessä 23.00, ja perillä oltiin paikallista aikaa puolen yön tienoilla. Pienen väenpaljouden keskellä joutui viettämään muutavan tovin aikaa, mutta sitähän meillä riitti: jatkolento Ibizalle lähti vasta hieman kuuden jälkeen aamulla. Passintarkastusten (lue: jonottamisen), matkalaukkujen noutamisen ja ruokailun jälkeen aikaa tapettiin lähinnä korttipeleillä ja leppoisasti lorvimalla. Kovin paljon ei lentokenttä viihdykettä tarjonnut öiseen aikaan, eikä viileä ja kostea ilma houkutellut edes ulkoilemaan. Junalla olisi voinut päästä ihmettelemään Lontoon yötä, mutta sellaiseen haahuiluun odotteluaika oli liian lyhyt. Katsoimme siis parhaaksi pysyä terminaalissa.
Varhain aamulla lentokoneen lähtöä odotellessa tuli nähtyä eräs nuorehko nainen, jolla oli kohtuullisen iso rintavarustus. Siinä jäi pääkoppakin selkeästi kakkoseksi. Enkä nyt mitenkään viittaa kuvainnollisesti vähä-älyisyyteen tai blondismiin, vaan ihan fyysiseen ilmiöön. Tällainen todellakin on näköjään mahdollista muuallakin kuin Lollon kannessa tai japanilaisissa sarjakuvissa. Mutta ne tissit. Ne olivat isot. Ne olivat koko päätä isommat. Ihan oikeasti. Ne olivat isot. Tosit isot. Aivan hervottoman kokoiset. Eikä se pää ollut mitenkään erikoisen pieni. Mutta ne tissit vain olivat päätä isommat. Ihan selvästi. Ne olivat isot tissit. Tosi isot tissit. Suorastaan epätodelliset. Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää ja Ibizalle reissaa.
Lennon aikana piti yrittää hieman nukkua, mutta koneen huonosta ergonomiasta johtuen se jäikin lähinnä yritykseksi. Onneksi isoimman väsymyksen sai kuitenkin jotenkuten kumottua tai ainakin siirrettyä hieman myöhemmäksi. Univelkaa ei missään nimessä haluttu rasitteeksi saarelle. Edellisen matkakertomuksen lukeneet saattavat muistaa, mitä voi tapahtua kun menee uupuneena hippailemaan. Vaikka edellisvuotinen kokemus ihan hauska olikin, en kuitenkaan toivonut sille uusintaa.
Lento sujui leppoisasti ja ongelmitta. Kellon lähestyessä kymmentä alkoi lentokoneen ikkunasta näkyä tuttuja maisemia. Lentokentän vieressä sijaitsevat suolakentät, etäällä siintävä Formentera ja Es Vedran maaginen kalliosaari olivat merkki siitä, että määränpää oli saavutettu. Koneesta ulos astuessa oli vastassa lämmin ja kostea ilma ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko. Välimeren valkoinen saari tervehti pohjoisen valkoisia miehiä.

Mi casa
Majapaikan virkaa hoiti tällä kertaa hostelli Ferrer San Antoniossa. Ferrer oli lähes halvin kaikista majoitusvaihtoehdoista. Edellisellä reissulla tuli jo todettua, että halvallakin saa ihan hyvää, tai ainakin ”riittävän hyvää”. Mitään luksusta ei edes haviteltu ja suurin piirtein oli tiedossa, mitä kannatti odottaa. Eipä Ibizalle nirsoilemaan lähdetty.
Ensimmäista kertaa huoneeseen astuttaessa tosin tuli päästeltyä hieman ärräpäitä. Ylibookkausten takia hostellissa ei ollut kahden hengen huoneita vapaana, vaan meille annettiin ensin pieni yhden hengen huone. Se todellakin oli pieni, ehkä jopa pienempi kuin meikäläisen ensimmäisen solukämpän huone, joka sekin aikanaan tuntui auttamattoman pieneltä sillipurkilta. Sänkyjäkin oli vain yksi. Yksin nukkuessa se olisi ollut hyvinkin leveä ja tilava, mutta toisen miehen kesken jaettaessa ehkä aavistuksen epäheteromainen. No, ei siinä mitään, pallit eivät koskettaneet ja kädetkin pysyivät omalla puolella. Eikä saman peiton alla tarvinut nukkua (koska oli sen verran lämmintä yöllä ettei tullut mieleenkään käyttää peittoa). Onneksi jo seuraavana aamuna saimme isomman huoneen.
San Antonio on vähän kuin Hervanta: monet sitä tietämättömyyttään vähättelevät ja pelkäävät, mutta loppujen lopuksi se on ihan mukava ja viihtyisä paikka. Brittirysänäkin tunnettu West End oli tälläkin kertaa hostellistamme riittävän kaukana, eikä huoneeseen kantautunut liikaa melua, joten nukkuminenkin onnistui hyvin. Ruokapaikkoja ja baareja oli ympärillä paljon, hiekkaranta aivan vieressä ja kymmenen minuutin kävelymatkan päässä legendaarinen Cafe del Mar sekä nykyään suurempaa suosiota nauttiva Cafe Mambo. Känniörveltäjiäkään ei häiritsevästi näkynyt, joten jos kotikaupungissaan selviää perjantai-iltana, ei San Antoniossakaan pitäisi tulla mitään ongelmia. Uskokaa pois, vittumaisempaa porukkaa täällä kotimaassa on. Britit kuitenkin pysyvät enimmäkseen siellä muutaman vilkkaimman baarikadun alueella, ja senhän voi aina kiertää vaikka kaukaa.
Hostellin respassa oli söpö ja iloisen avulias tyttö töissä. Käykääpä katsomassa joskus jos se vaikka olisi vieläkin siellä. Muutenkin palvelu oli ihan mukavaa eikä henkilökunnasta ole pahaa sanottavaa. Palvelu oli kaikin puolin ystävällistä ja oleskelu sujui häiriöittä. Siivoojakin kävi yleensä silloin, kun itse ei ollut paikalla. Halpaa majapaikkaa etsiville Ferrer on erittäin varteenotettava vaihtoehto.

Om nom nom
Leipä se miehen tiellä pitää. Sen lisäksi lomaillessa on kiva hemmotella itseään ravintoloissa, ja niitähän Ibizalla riitti. Pelkästään San Antoniossa oli ruokapaikkojen runsaudenpula, ja joka päivä piti hetken aikaa miettiä, missä illalla söisi. Kymmenen päivän aikana tuli käytyä monessa paikassa. Rantakadun ravintolarivin tarjontaa tuli testattua aterioiden lisäksi myös pikkusuolaisten muodossa. Kiinalaisessakin tuli kerran käytyä, mutta vaikka sielläkin sai ihan hyvää murkinaa, ei se tällä kertaa noussut mitenkään merkittävästi esille kaiken muun tarjonnan keskellä. Hostellia vastapäätä sijainneessa pizzeria Lua-Luassa tuli käytyä parikin kertaa, oli meinaan hemmetin hyviä pizzoja. Suosittelen lämpimästi. West-endin laitamilla sijainneessa texmex-ravintola Viva Zapatasta oli edellisen reissun jälkeen jäänyt sen verran hyvä kuva, että siellä piti jälkeen kerran poiketa. Tuoreessa muistissa oli edelleen suorastaan erinomainen nacholautanen, joka oli oivallinen alkupala kahteen pekkaan syötynä. Annokset olivat riittävän isoja, ja koska jälkiruoaksi tuli tilattua reilun kokoinen pala kakkua, oli ähky taattu. Ylensyönti olikin muuten hieman turhankin usein toistunut ilmiö reissun aikana. Ravintoloissa käytiin vasta myöhään illalla ennen klubeille lähtöä, joten ähkyilyä seurasi usein ikävästi pienehkö väsymys. Onneksi se kuitenkin meni yleensä ohi vielä kun ilta oli nuori.
Kaikista paikoista kaksi ravintolaa nousi selkeästi yli muiden. Cafe del Marin baarimikon suosituksesta testattu Sa Prensa oli olemukseltaankin astetta laadukkaampi paikka. Hieman ihmetytti, että ravintola oli lähes tyhjä mennessämme sisään. Olisikohan vilkkaampi aika ollut aikaisemmin illalla, tai kenties käynnissä ollut jalkapallo-ottelu verotti hieman väkeä. Oli miten oli, omassa rauhassa oli ihan mukava syödä. Alkupalaksi nautittu melooni-kinkku-salaatti -yhdistelmä oli ehkä taivaallisin makuelämys pieneen hetkeen. Kokeilkaa ihmeessä. Juuri sopivan makeaa, juuri sopivan suolaista ja juuri sopivan raikasta. Kerrassaan loistavaa. Yhtään huonommaksi ei pistänyt pääruokana ollut lampaan olkapääkään. Mehukasta, pehmeää ja hyvin maustettua lihaa hyvällä kastikkeella oli kyllä ilo popsia. Eikä kaverin lautasellakaan ollut pihvi näyttänyt yhtään huonommalta…. itse asiassa vaati pientä tahdonvoimaa etten käynyt käsiksi siihenkin!
Vaikka Sa Prensan kattaus oli maultaan lähes ylivertainen, kuittasi parhaan illallishetken tänäkin vuonna meksikolaisravintola Tijuana. Ruoan puolesta reissun aikana ei huonoa paikkaan nähtykään, mutta Tijuanan henkilökunnalla tuntuu olevan ihmeellinen kyky tarjota ehdottomasti hauskin ja ikimuistoisin ruokailuhetki kerta toisensa jälkeen. Paikan suosiosta kielii myös täynnä olevat pöydät ja oman vuoron odottelu. Ravintolan vilkkaus ei tosin tämänkäänkertaisen jälkeen ihmetytä yhtään.
Tijuanan sisustus on kodikas ja täynnä pieniä mukavia yksityiskohtia. Ensimmäistä kertaa Tijuanassa vierailevia huvittanee mahdollisuus piirrellä pöytäliinoihin ruokaa odotellessa. Jos ei kersana ollut tapana toteuttaa lapsenmielistä luovuuttaan ja töhriä mamman lempiliinoja, niin Tijuanassa on mainio tilaisuus ottaa vahinko takaisinMyös pöytiin ripustetut vanhanaikaiset puhelimet ovat varsin hilpeä yksityiskohta. Ja ne mokomat jopa toimivat! Mikäs sen parempaa ajanvietettä onkaan ruokaa odotellessa kuin valita satunnainen numero ja tehdä tuttavuutta lähipöytien kanssa.

Pum tsiki ah tsiki
Sitten se pihvi. Siis se juttu miksi saarelle ylipäätään lähdettiin. Siis ne klubit.
Klubeilla tuli käytyä joka päivä, kerran jopa kahdessa paikassa samana iltana. Viime vuoden reissulla yksi tavoite oli kiertää mahdollisimman moni paikka (venue) läpi. Nyt kun vaihtoehdot olivat jo tuttuja, oli vuorossa enemmän tapahtumakeskeinen ja tapahtuman mielekkyyteen perustuva valikointi. Tästä syystä esimerkiksi Es Paradis jätettiin suosiolla rauhaan. Ajoittaista valinnanvaikeutta tämä ei kuitenkaan helpottanut, ja valitettavasti myös El Divino ja DC10 jäivät tällä kertaa väliin.
Yöelämä alkoi heti maanantaina lievästä matkaväsymyksestä huolimatta. Pelinavaajan rooliin valittiin Sven Väthin luotsaama Cocoon Amnesiassa. Paikka oli todella hieno, ja varsinkin sivuhuone (joka hieman huvittavasti taisi olla pääpuolta isompi) Terraza vaikutti tyylillään. Myös musiikillinen anti oli sen verran euforista, että kunto joutui illan mittaan melkoisen koville. Aamun sarastaessa oli syystäkin puhti poissa ja uni maistui. Eipä olisi paljoa paremmin voinut kesäloma alkaa.
Tiistaina vaihdettiin houselinjalle ja suunnattiin Pachaan. Klubi oli yhtä tyylikäs kuin muistin, ja julkisivun värivaloissa kylpevät seinät nostattivat fiiliksen kattoon jo ennen kuin sisälle ehti astua. Pääpuolen tarjonta oli ainakin alkuillasta varsin mukavaa, mutta taantui illan mittaan harmillisesti tylsän puuduttavaksi trendisekametelisopaksi. Illan pelasti Funky Room, joka oli oikea house-miehen taivas. Selektio oli järjettömän hieno kokonaisuus deeppiä ja groovea houseveivausta. Ei säälittävää perseennuolentaa eikä yleisön kosiskelua, vaan ehtaa tavaraa. Dekkien takana dj:t kilpailivat yleisön kanssa leveimmästä hymystä naamalla. Euforinen olotila jatkui aikaiseen aamuun asti, kunnes auringon kurkistaessa kukkuloiden takaa oli jälleen aika suunnata kohti majapaikkaa. Jalat huusivat armoa bussipysäkkiä kohti kävellessä. Ei haitannut. Ilta oli jälleen sen arvoinen.
Keskiviikkona palattiin Pachaan, tapahtumana Subliminal Sessions. Illan maestrona oli kukas muukaan kuin Eric ‘More’ Morillo. Ibizalla vietetyn viikon aikana käsitykseni siitä, että lähes poikkeuksetta kaikki nimekkäät tiskijukat soittavat armotonta kuraa, vahvistui monena iltana entisestään. Morillo oli tässä tapauksessa kuitenkin miellyttävämpi poikkeus. Vaikka mielestäni Morillonkin setti oli turhan suurelta osin paskaa, niin olipahan ainakin tyylikkäästi soitettua paskaa. Viime vuoden Subliminaleissa todettu “muut soittavat musiikkia levyiltä, mutta Morillo soittaa musiikkia levyillä” piti edelleen paikkansa. Hienoa katseltavaa se kaikesta huolimatta oli. Illan kirkkain tähti oli kuitenkin taas Funky Room. Edes Morillo ei päässyt lähellekään sitä tasoa omalla asteikollani mitattuna. Ilta meni kaikin puolin samoin kuten edellisenä päivänä. Aikaa tuli vietettyä päähuoneen ja Funky Roomin lisäksi terassilla vilvoitellen.
Torstaina oli Privilegen vuoro ja ainakin meiläläiselle täysin uusi tuttavuus Monza-klubi. Tämä oli ainoa ilta koko reissun aikana kun päästiin nauttimaan ilmaisesta sisäänpääsystä. Pariin muuhunkin tapahtumaan rannekkeita tuli noukittua, mutta niiden tarjonta ei miellyttänyt niin paljoa että olisi paikalle vaivautunut. Monzan suhteen ei ollut oikein mitään odotuksia, koska ei ollut tiedossa mitä olisi luvassa. Paikalle mentiin poikkeuksellsen aikaisin, sillä ilmaisella sisäänpääsyllä oli aikaraja. Mieluummin siis otettiin rannekkeista täysi hyöty ja oltiin ajoissa pelipaikalla. Ilta käynnistyi odotetusti hieman hitaasti ja porukkaa odotellessa. Musiikkilinjaus oli alusta asti positiivinen yllätys. Cocoonin jalanjäljillä mentiin selkeästi, ja vaikka aivan yhtä laadukkaaseen lopputulokseen ei päästykään, ei kokonaisuutta missään nimessä huonoksi voi haukkua. Jälleen kerran sivuhuone osoittautui pääpuolta paremmaksi, ja jälleen kerran kunto meinasi loppui bileitä aiemmin. Loppua kohden lepotaukojen määrä tiheni, kun kuumuus ja kosteus ottivat miehistä mittaa.
Aivan täydellisyyteen tämän vuoden klubimaratooni ei yltänyt. Perjantaina päätettiin katsastaa Pete Tongin isännöimä Wonderland San Antonion Eden-klubilla. Se oli omalla asteikollani mitattuna varsin säälittävää paskaa, jota en edes sen kummemin jaksa tässä ruotia. Huvittavaa tässä tosin on se, että tämä reissun puoleenväliin osunut laatukuoppa oli hyvin pitkälti tietoinen valinta. Mistä lie tullutkaan idea ottaa osaa moiseen. Ehkä haluttiin pitää “lepopäivä” ja pysyä lähellä hostellia ja olla riippumattomia bussiaikatauluista tai takseista. Kaikeksi onneksi osasin valmistautua siihen kaikkeen rapaan mitä illan aikana tuli kuultua, joten ainakin suurimmilta pettymyksiltä vältyttiin. Eräs iltaan mahtuneista hauskoista hetkistä oli pitkä, ehkä noin minuutin tai jopa yli kestänyt ice cannon -tykitys keskellä tanssilattiaa strobon sykkiessä täysillä. Se oli varsin veikeä kokemus.
Launtaina lähdettiin uuteen nousuun house-musiikin voimin. Missäpä muuallakaan kuin Pachassa. Def Mix tarjoili kerrassaan loistavaa musiikkia… nimittäin Funky Roomissa! Mielipiteeni pääpuolen esiintyjistä lienee jo arvattavissa. Hyvät hetket ajoittuivat lähinnä alkuiltaan ja satunnaisiin hetkiin myöhemmin. Funky Room sen sijaan oli tasaisen laadukasta ja sielukasta alusta loppuun.
Sunnuntaina oli ohjelmassa tietenkin We Love Space. Vaikka iso paha lain koura olikin hieman lyhentänyt legendaarista Space-maratornia, riitti bilettämistä vieläkin varmasti enemmän kuin kenekään kunto salli. Itse tuli mentyä paikalle vasta alkuillasta. Eipä tuohon aikaan vielä mikään tungos ollut. Saattaa hieman aika kullata muistoja, mutta tämänkertainen Space-vierailu ei yltänyt aivan viime vuoden tasolle. Toisaalta takana oli niin niin monta loistavaa iltaa, etten näin jälkeenpäin tarkasteltuna usko Spacella olleen pienintäkään mahdollisuutta nousta palkintosijoille minun silmissäni. Ei iltaa silti huonoksi voi sanoa. Space on hieno paikka, ja musiikkitarjonta on usean eri huoneen voimin monipuolinen. Sisätilonen hikista tunneltaa voi paeta ulkoterassin viileyteen, jonka yli saarelle laskeutuvat lentokoneet pyyhkäisevät hämmästyttävän matalalta. Väsymys iski sunnuntaina melko aikaisin, ja katsoimmekin parhaaksi siirtyä hyvissä ajoin lepäämään ja keräämään voimia bilemaratonin loppumetrejä varten.
Maanantaina tuli täyteen viikko saarella. Klubikalenteri pyörähti uudelle kierrokselle tutuin kuvioin. Viikon takainen Cocoon oli vakuuttanut siinä määrin, että julistin sen käytännössä pakolliseksi kohteeksi toistamiseen. Pientä päänvaivaa aiheutti kuitenkin Pachassa Roger Sanchezin luotsaama Release Yourself, joka sekin oli houkutteleva vaihtoehto. Lopulta päätettiin mennä alkuillaksi Pachaan ja siirtyä sielä Amnesiaan myöhemmin. Pachassa ilta alkoi perinteisen verkkaisesti, mutta ihmisiä oli yllättävän paljon paikalla jo heti ovien avaamisen jälkeen. Suomessa tällaista ilmiötä harvemmin näkee. Musiikki oli oikein leppoista housea, ja sehän kelpasi meikäläiselle. Herra Sanchezia ei tosin ehditty nähdä, kun piti jo jatkaa matkaa. Yllättäen ulospääsy meinasi aiheuttaa hieman ongelmia, sillä olimme lähdössä ulos kun pahin sisääntuloruuhka oli vasta alkamassa noin kahden aikaa yöllä.
Cocoon oli juuri sitä mitä osasi odottaa aikaisemman perusteella. Yhtä tanakkaa teknoilua toistamiseen. Olin onnessani, ja selkeästi olivat sadat muutkin klubbaajat. Aika kului käytännössä kokonaan Terrazan puolella, jossa lämpötila nousi jälleen kerran melkoisen tukaliin lukemiin. Onneksi tuulettimia oli asennettu kattoon reilusti ja ajoittainen jäätykin laukaus viilensi mukavasti tunnelmaa. Harmillisen aikaisin alkoi aurinko kuitenkin pilkistää horinsontin takaa, ja jälleen oli yksi loistava ilta takana. Tunnelmaa varjosti ainoastaa tietoisuus siitä, että enää oli yksi ilta edessä.
Viimeistä vietiin tiistaina. Vielä kerran päätimme halusimme käydä Pachassa ja vielä kerran sukeltaa housen syvyyksiin Funky Roomissa. Sen jälkeen olisi kaikki taas ohi ja seuraavan vuoden matkan odottaminen voisi alkaa. Defected in da House sai kunnian olla illoista viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin. Viides kerta Pachassa ei tuonut varsinaisesti mitään uutta. Ja hyvä niin, sillä homma toimi edelleen kuin junan vessa. Jalan vispaaminen ja aasin ravistelu tanssilattialla jatkui taasen aamuun asti, kunnes haikein mielin oli aika astua ulos Pachan ovista viimeistä kertaa tänä kesänä. Edessä oli enää tuhdit unet, pakkaaminen, päivän chillailu San Antoniossa ja nokan kääntäminen kohti kotia.

Keksi tähän joku naseva otsikko
Vaikka suurin syy Ibizalla käymiseen oli tälläkin kertaa yöelämä ja klubit, jäi muullekin aktiviteetille hieman aikaa. Päiväohjelma oli kutakuinkin samanlainen koko kymmenen päivän ajan. Aamulla… tai siis… päivällä heräiltiin yleensä kello yhden ja kahden välillä. Itse olisin toki ollut valmis nousemaan aikaisemminkin, mutta matkan aikana kävi ilmi, että Aki (nimi edelleen muutettu) oli levyjenpyörittelyn ohella hyvä myös nukkumisessa. Kun hetken heräilyn jälkeen päästiin ulkosalle, saatettiin hieman kiertää kylänraitilla ja kaupoissa. Jos ei oikein tiedetty mitä tehtäisiin, mentiin kaljalle miettimään. Välillä käytiin muuten vaan rantabaareissa tappamassa aikaa. Ja juomassa kaljaa. Muutaman kerran ehdittiin röhnöttää rannallakin. Ja sitten mentiin taas kaljalle.
Melkein ainoa asia joka jäi harmittamaan oli se, ettei Ibizan ihmeellisyyksiä tullut kierrettyä juuri yhtään. Koko reissun aikana tuli kierrettyä ainoastaan Dalt Vila eli Ibiza Townin vanha kaupunki sekä saaren pohjoiskärjen Portinatx. Kiertelyn vähäisyyteen tosin vaikutti matkaseuraa vaivannut pienehkö kuume, joten ymmärrettävästi päivisin pyrittiin ottamaan rauhallisesti, koska iltamenoista ei haluttu tinkiä. Monet rannat ja maisemat jäivät siis tulevien vuosien reissujen ohjelmaksi.

…ja takaisin
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja tälläkin kertaa piti lopulta pakata laukut ja suunnata kohti kotia. Toisaalta lähtö ei juurikaan harmittanut, sillä loppujen lopuksi oli ihan kiva tulla kotiin lepäilemään. Puolentoista viikon aikana ehti kyllä tampata jalkansa tärviölle monta kertaa, lojua auringossa, syödä hyvin ja lipittää kaljaa ja sangriaa rantabaareissa vaikka kuinka paljon..
Keskiviikkona 2.7 kirjauduimme illalla ulos hostellista ja lähdimme kohti satamaa. Tässä vaiheessa vaivasi pieni epätietoisuus mahdollisista ongelmista matkalippujen kanssa. Meillä nimittäin oli kyllä lauttamatkan varauskoodi, mutta itse liput olivat jääneet noutamatta. Toimistotkin olivat kiinni eikä meillä ollut mitään havaintoa mistä liput enää saisi. Liikoja stressaamatta pyysimme taksikuskia viemään meidät “jonnekin mistä Balerian lautta lähtee”. Pääsimme mukavasti ja nopeasti oikeaan paikkaan, mutta jälleen kerran meinasi mennä sormi suuhun. Ei näkynyt lauttaa eikä ihmisiä. Lautan lähtöön oli vielä hyvin aikaa, mutta maalaisjärki sanoi, että lautan olisi pitänyt olla jo satamassa odottamassa. Kaikeksi onneksi tilanteesta selvittiin vain pienellä säikähdyksellä. Pian paikalle ilmestyi muitakin yhtä ihmeissään olevia matkustajia, ja hetken odottelun jälkeen satamassa ollut toimistokin aukesi. Lautta oli jostakin syystä hieman myöhässä, ja liikkeelle päästiin lopulta noin tunti aikataulusta jäljessä.
Ibizan valot jäivän nopeasti taakse ja edessä oli vain merta ja pimeyttä. Katsoimme parhaaksi yrittää nukkua kabinetin epämukavista oloista huolimatta edes vähän, sillä edessä oli vielä pari päivää ja yötä matkustamista. Kaikki parhaat paikat (eli leveät sohvat) olivat viimeistä myöten täynnä, joten penkkiriviin käsinojien väliin vääntäymistä parempaa vaihtoehtoa pediksi ei oikein ollut. Lattialla olisi ollut hieman turhan viileää. Eipä siinä kunnon unta saanut millään.
Varhain aamulla huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme naapurisaari Mallorcalle. Jatkolentoa Bremeniin piti jälleen odottaa useampi tunti, ja aikaa tapettiin muun muassa turistibussikierroksella kaupungin läpi. Nähtävää olisi varmasti riittänyt todella paljon myös kävellen, mutta matkalaukkujen raahaaminen alkoi rasittaa liikaakin jo sillä matkalla mitä ilman suurempia koukeroita tuli jalan kuljettua.
Lento Saksaan lähti hieman myöhässä, ja perillä odotti ankea näky. Viileä ja sateinen ilma oli eräänlainen merkki aurinkoisen lomareissun päättymisestä ja muistutus siitä, mitä voisi olla kotimaassa luvassa. Suuren kiitoksen illan pelastamisesta ansaitsee Bremenissä vaihto-opintojaan suorittamassa ollut neiti C, joka ystävällisesti kestitsi ja opasti meitä kaupungilla. Tämä lämmitti kovasti mieltä muutoin niin synkän ja viileän yön keskellä.
Aamuyön tunteina matka jatkui takaisin lentokentälle ja edessä oli viimeinen etappi kohti kotia. Tampereella sää oli Bremeniä suosiollisempi, ja koneesta astuttiin ulos aamupäivän auringon alle. Kotona odotti puhdas kämppä ja jääkaapissa oli ruokaa. Kyllä se äiti on vaan paras.

Budjetti
Viime vuoden reissu oli opettanut, että Ibizalla saa rahaa palamaan reilusti hyvinkin helposti, mutta huolellisella suunnittelulla ja järkeä käyttämällä voi säästää pitkän pennin. Säästäminen ei välttämättä tarkoita riutumista huonoissa oloissa, ellei ole aivan piloille hemmoteltu nirppanokka. Omaan mukavuudenhaluun ja matkakassaan sopivia ratkaisuja löytyy reilusti halvemmastakin päästä. Me teimme mielestämme erittäin hyvin onnistuneen kompromissin hinnan ja mukavuuden välillä. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta aivan pahimmalle kitupiikkilinjalle emme silti päättäneet lähteä. Silti matkastamme tuli erittäin edullinen.
Koska välietappi Stanstediin pääsi Ryanairilla suoraan Tampereelta, ei matkaa tarvinut aloittaa juna- tai automatkalla pääkaupunkiseudulle. Jatkolentoa joutui odottelemaan noin kuusi tuntia öisellä lentokentällä, joka oli ehkä hieman harmillista, mutta ei mitenkään sietämätöntä. Aamutuimaan jatkettiin Easyjetin siivillä Ibizalle. Rahaa kului 177 euroa per nuppi.
Majapaikkamme Hostal Ferrer oli vaatimaton mutta riittävän hyvä, eikä huoneemme sisältänyt oikeastaan mitään ylimääräistä. Sängyt, kylppäri, vaatekaapit ja pari pöytää. Ei muuta. Lämpöhalvaus ei iskenyt ilmastoinnin puutteesta huolimatta. Jäin kaipaamaan lähinnä jääkaappia, jonne hedelmät, juomat ja leikkeleet olisi saanut säilöttyä. Mitään hienouksia ei oikeastaan edes kaivattu. Ibizalle ei menty hotellihuoneeseen lusimaan, vaan sen päätehtävä oli tarjota paikka tavaraoiden säilytykselle, nukkumiselle ja saniteettiasioille. Kaikki ylimääräinen koettiin turhana rahanmenona, tuhlauskohteita kyllä löytyi ihan riittämiin muutenkin. Nyt koko komeudelle tuli kymmeneltä yöltä hintaa 364 euroa. Henkilökohtainen kukkaro keveni siis vain 182 euron edestä. Lisäksi tallelokerosta maksettiin muistaakseni muutama kymppi. Pikkaisen hintavahko verrattuna viime vuoteen (10 euron pantti), mutta ihan mielellään pidettiin arvotavarat paremmassa tallessa.
Klubbailu tuli puolentoista viikon aikana yllättävän halvaksi. Muistaakseni kertaakaan ei maksettu sisäänpääsystä yli 40 euroa, paitsi ehkä Spaceen aavistuksen enemmän. Edullisuus selittynee osittain sillä, että matkamme ajoittui alkukesään reilusti ennen sesonkikautta. Viime vuonna oltiin täsmälleen samaan aikaan liikkeella, mutta tänä vuonna päästiin suhteessa paljon halvemmalla. Tarkkaa kirjanpitoa bilelipuista ei tullut pidettyä, mutta karkeasti laskettuna sisäänpääsyihin yhdeksänä iltana kului rahaa noin 350 euroa. Suurimpaan osaan bileistä piti mennä joko bussilla tai taksilla. Discobussin hinta oli vain pari euroa, taksi kahteen pekkaan kympin (per nuppi) ja kimppataksilla köyhtyi ehkä vitosen verran. Karkeasti arvioiden kulkemiset tulivat maksamaan vajaa 100 euroa. Itse en käyttänyt klubeilla juomiseen lainkaan rahaa. Sen sijaan tankkasin reilusti vettä etukäteen ja jälkeenpäin.
Päivittäinen elämä ja rahankäyttö ei ollut juurikaan Suomen hinnoista poikkeavaa. Kaljaa ja sangriaa tuli juotua rantabaareissa, välipalaksi ostettiin usein leipää, hedelmiä ja jäätelöä. Ravintolassa käytiin joka ilta. Paitoja ja Cafe del Mar -kokoelmalevyjä tuli osteltua matkamuistoksi itselle. Tuliaisiinkin kului hieman rahaa. Kun matkan jälkeen laskin henkilökohtaisen rahankulutuksen, sain viivan alle summaksi 1300 euroa. Tämä siis sisälsi niin matkat kuin majoituksen, klubbailun ja elämisen. Siis kaiken. Ei mielestäni kovin suuri summa kymmenen päivän klubbailulomalta.

Summa summarum
Matka Ibizalle oli tälläkin kertaa menestys. Mitään suuresti harmittavaa asiaa ei jäänyt mieleen ja kaikenlaisilta häiriötekijöiltä vältyttiin hyvin. Aurinkokin paistoi joka päivä, eikä taivaalta tullut tippaakaan vettä. Paluumatka Palman ja Bremenin kautta oli myös oikein mukava lisä lomamatkaan. Ensi kesän matka on käytännössä itsestäänselvyys, ellei mitään pahaa estettä tule vastaan ja matkaseuraa löytyy. Olisi oikein mukavaa saada seuraavaksi hieman isompikin porukka innostumaan saaren antimista.
Vaikka paljon on jo kahden kesälomamatkan aikana nähty, on vielä enemmän näkemättä. Voin vain kuvitella mitä kaikkia elämyksia Ibizalla on tarjottava jos raha tai aika ei olisi rajoitteena millään tavalla. Uskon vahvasti saaren tarjoavan iloa vielä moneksi kesäksi ja suosittelen lämpimästi vierailua saarella.
Ensi kesää odotellessa…


Design by Reality Software Drupalized by Shaman Remixed by Tremble